Pääkonsulaatti antoi jälleen arvokasta tukea näyttelyn sijoittamisessa New Yorkiin Columbia Universityyn. Vuonna 2011 tehtiin keskusliitolle myös uuden ilmeen mukaiset esitteet kolmella kielellä. Lue lisää juhlasta ja tutustu kuvagalleriaan. Te teitte kanssamme upean juhlapäivän. Leena Ruusuvuori osallistui Kuulemistilaisuus valtioneuvoston ihmisoikeuspoliittisesta selonteosta. Teidän työnne ansiosta viime vuosi oli hieno toiminnan vuosi. Muilta veloitettava tukimaksu oli 250.
Pääsihteeri ja järjestösihteeri osallistuvat molemmat Suomen kansallisen väkivaltaobservatorion työskentelyyn. Kansainvälisen naistenpäivän rahaston Helvi Sipilä -luento järjestettiin viidennen kerran yhteistyössä Helsingin yliopiston kanssa maanantaina 9. Äänestä Naista -kampanjan koordinoinnista vastasi Eurooppanaiset ry, joka hallinnoi ulkoministeriöltä satua 5000 euron avustusta. Pirta on suunnattu kaikille perinteestä ja nykykulttuurista kiinnostuneille. Naisjärjestöjen Keskusliiton hallituksen jäsen Heli Järvinen pohtii blogitekstissään tasa-arvon takapakkia. Gaalaillallinen 154 vieraalle järjestettiin Finlandiatalon ravintolan juhlavissa puitteissa. Kaikille yhteinen ohjelma Tampereen yliopiston Linnassa keräsi noin 80 osanottajaa.
Tervetuloa joukkoomme, Naisjärjestöjen Keskusliiton uudet hallituksen jäsenet! Teemaan liittyi vaatimus naisten tasa-arvoisesta osallistumisesta työelämään. Vastaanottoa emännöi apulaiskaupunginjohtaja Paula Kokkonen. Anottiin eri ministeriöiltä avustuksia juhlavuoden tapahtumiin ja sovittiin Helsingin kaupunginmuseon kanssa Sederholmin talo Helsingissä juhlanäyttelyn pitopaikaksi. Seuraava teemauutiskirjeemme ilmestyy lokakuun alussa 2019. Avainviestien on oltava selkeitä ja helposti ymmärrettäviä, ja niitä voi olla korkeintaan 2-3 vuositasolla.
Meidän kotiemme sydämellinen, lämmin ja hyveellinen henki riippuu suurimmaksi osaksi äidin persoonasta. Naisjärjestöjen Keskusliiton ja tasa-arvoasiain neuvottelukunnan 100 tasa-arvotekoa -hanke huipentui 500 vieraan juhliin perjantaina 10. Se kirjastoja, lastenkoteja ja -tarhoja sekä taivaltaan koko vuoden johtuu ensisijaisesti naisten omasta Samalla kun juhlittiin liiton pitkää his- kesäsiirtoloita. Kuoro pureutuu valituksissaan naisten ryppyihin ja ryntäisiin. Laajojen kansainvälisten kontaktien ja vaikuttamisen lisäksi Naisjärjestöjen Keskusliitolla on joka vuosi vieraina useita ulkomaisia naisjärjestöjen edustajia.
Naisten huoneet - elämää ja tekoja -näyttelyn kunniaksi kahvila oli omistettu Anna Olsonille, Suomen ensimmäiselle kotitalousopettajalle. Neljäs ulkoasiainministeriön pyytämä lausunto annettiin joulukuussa. Sisältö rakennettiin yhteistyössä Naisten Huoneet elämää kysymyksiä ja esittelivät nykyisiä naisjärjestöjen kanssa. Kokouksen puheenjohtajaksi kutsuttiin Suomen Akateemisten Naisten Liiton puheenjohtaja Tuija Brax. Koko parlamentista naisten osuus on vain 35 %.
Liiton syyskokous valitsi hallituksen jäseniksi kaudelle Heli Järvisen Yrittäjänaisten Keskusliitosta, Elina Palolan Eurooppanaisista, Eriikka Sailon Suomen Kätilöliitosta ja Elina Suonio- Peltosalon Kokoomuksen Naisten Liitosta. Sadan vuoden antamalla viisaudella lähdemme uudelle vuosisadalle kunnioittaen menneitten sukupolvien työtä mutta samalla vahvasti suunnaten uusiin haasteisiin. Juhlayleisölle tarjotun esityk- Tasavallan presidentti Tarja Halosen tervehdyksen jälkeen Liettuan tasavallan presidentti Dalia Grybauskaite piti juhlapuheen. Keskusliitto palveli jäsenjärjestöjen lisäksi myös muita järjestöjä sekä tiedotusvälineitä, viranomaistahoja ja yksittäisiä henkilöitä välittämällä tietoa naisjärjestöistä ja niiden toiminnasta sekä ehdottamalla asiantuntijoita ja haastateltavia. Väestöliitto edistää perheiden, nuorten ja koko väestön hyvinvointia. Tämä tavoite toteutuu äänestämällä naisehdokkaita.
Yhdessä on ratkottu ihmisten arjen ja myös laajempia sosiaalisia ongelmia. Nämä naiset ovat todella olleet lasikaton rikkojia!. Se oli oiva retkikohde eri järjestöille ja koululaisryhmille. Masquarade kertoo keskiaikaisista juhlista linnassa, johon Kutsumattomat saapuvat nimensä mukaisesti kutsumattomina kuokkavieraina. Tasa-arvon lisääminen vaatii ennen kaikkea ihmisiä, jotka käyttävät rohkeasti puheenvuoroa silloin, kun tuntevat ajamansa asian olevan tärkeä. Eurovaalit- näkökulmia naisiin ja maahanmuuttoon tilaisuus järjestettiin yhteistyössä Kulttuurikeskus Caisan kanssa Sirkka-Liisa Anttilan emännöi naisehdokkaiden keskustelutilaisuutta Pikkuparlamentin ruokalassa Eurooppanaiset vastasivat Palmusalissa 1. Ohjeen tarkoitus Viestintästrategiassa kuvataan ja määritellään Naisjärjestöjen Keskusliiton viestinnän tavoitteet.
Ensi vuoden ensimmäinen uutiskirje ilmestyy tammikuussa 2018. Myös juhlavuoden näyttelyä suunnitteleva näyttelytyöryhmä on aloittanut työnsä. Nimiehdotuksia voi lähettää vuoden loppuun saakka. Näyttelyrakenteista vastasi Nykypuu Oy ja niiden toteutuksesta Helsingin kaupunginmuseon museomestarit Jari Hiltunen ja Viljami Valo sekä Pensselimiehet Oy:n Erkki Hynönen, Daniel Bumann ja Markku Havimo. Viestien perillemenon edellytys on avainviestien säännönmukainen toistaminen kaikessa viestinnässä. Kotisivuilla tiedotetaan erityisesti ajankohtaisista liiton ja jäsenjärjestöjen tapahtumista ja annetuista tiedotteista ja lausunnoista.
Vuonna 1907 perustettu Suomalainen Naisliitto liittyi Naisjärjestöjen Keskusliiton jäseneksi 1921 ja Suomen Akateemisten Naisten Liitto pian perustamisensa jälkeen, vuonna Kympin tyttöjen huo- neen neljäs järjestö, Naistoimittajat ry, juhli 65-vuotista taivaltaan vuonna Myös Sotilaskotiliitto, joka täytti 90 vuotta vuonna 2011, esitteli omaa historiaansa Naisten huoneet -näyttelyssä huoneessa Soppaa ja sidetarpeita yhdessä Maanpuolustusnaisten Liiton ja Suomen Lottaperinneliiton kanssa. Jäsenkirjeet Jäsenjärjestöille on kertomusvuonna lähetetty 8 jäsenkirjettä, joiden liitteenä on ollut ajankohtaista tiedotusmateriaalia. Suuri osa heistä on naisia, joko pienten lasten äitejä tai iäkkäitä, jotka jäävät yleisesti julkisten koulutuspalveluiden ulkopuolelle. Samalla osoitettiin, että naisten yhteistyössä on edelleen voimaa! Äänivaltaisia osallistujia oli paikalla 63. On perustettu oppilaitoksia, Naisjärjestöjen Keskusliitto juhli satavuotista Suomalaisen yhteiskunnan tasa-arvoisuus ei ole niinkään hallinnon ja politiikan menettelytapojen ansiota. Hallitusohjelmatavoitteet painettiin ja lehtistä levitettiin laajalti mm. Tätä perinnettä kannattaa varmasti jatkaa.